torstai 23. toukokuuta 2013

Betonikurssilla kukkaruukkuja

Osallistuin ensimmäistä kertaa betoniaskarteluun Nukkerin järjestämällä betonikurssilla. Teimme raparperin- ja vuorenkilven lehdistä erilaisia maljoja ja laattoja, sekä kukkaruukkuja ja tuikku/kynttiläkuppeja erimuotoisiin ja kokoisiin astioihin.







Kurssilla opetettiin miten ensin kannattaa kerätä kaikki materiaalit valmiiksi ja suunnitella ja teipata kaikki astiat kuntoon. Sen jälkeen vasta aloitetaan "kurahommat" ja valaminen.

Ison raperperinlehden muotoisen lintujen altaan saa tehtyä hiekan/soran avulla. Sorasta tehdään ensin kasa, jonka päälle laitetaan muovi. Sitten raparperin lehti painellaan nurin päin siihen päälle mahdollisimman suoraksi. Kaikki lehdessä olevat reiät pitää paikata laittamalla raparperin lehteä reijän alle. Tueksi lehden päälle kannattaa laittaa pala kanaverkkoa. Sen jälkeen betonivelli taputellaan siihen päälle, mahdollisimman ilmakuplattomaksi. Lisäksi pohjaan kannattaa tasoitella tasainen kohta.

Betonin valmistukseen käytimme Fescon S30 sementtilaastia, joka on "korkealujuuksinen, ennen sitoutumista paisuva betoni, joka on tarkoitettu ahtaisiin ja vaikeisiin jälki- ja täyttövaluihin."



Sekoitusvaiheessa sitä sai laittaa ihan runsaasti ämpärin pohjalle (20-30 kauhallista) ja vettä päälle aika varovasti. Helposti tuli liian löysää, oikea sakeus oli suunnilleen sellaista, että siitä sai tehtyä pallon, joka pysyi kasassa.

Astioiden irtoamista helpottaa ruokaöljy-tiskiaine seos, 50% - 50 % sekoitussuhteella.

Kuivumiseen varattiin aikaa viikko. Betoni ei saisi kuivua liian nopeasti, eli jos on kuumaa ja kuivaa niin astioita pitää kastella kuivumisen aikana. Jos lehdet tarttuvat kiinni, niin ne lähtevät irti kevyesti rapsuttelemalla.

Kokeilin myös ruukun lehdillä koristelua, lehti liimattiin paperiliimalla ruukun reunaan kiinni. Liiman ylimenemistä piti varoa, betonin kuivuessa ylimennyt liima tulee näkyviin. Lisäksi kaikki astiassa olevat reiät piti teipata umpeen. Samoin jos käytettiin metallista kyntilää/tuikkua muottina, niin se piti päällystää ilmastointiteipillä. Tältä lehtikoriste näytti:



Koekeilin myös mosaiikkireunusta, mosaiikit kannattaa tiputella päälle vasta kun betoni on vähän ehtinyt asettua:



Ja tässä koko kokoelma:



sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Uuniseppien Alppi läpiluukuilla


Takaksi meille valikoitui Uuniseppien Alppi. Siihen laitettiin läpiluukku, jotta takka näkyisi sekä olohuoneeseen että ruokatilaan sekä keittiöön. Laatat ovat tummanharmaat, joissa on raita.

Tässä mallitakka liikkeessä:


Piippu on muurattu ja rapattu valkoiseksi. Tässä takka osittain laatoittuna.




Tässä vielä kuvia valmiista takasta:





lauantai 11. toukokuuta 2013

Puustellin keittiö ja tiililadottua laattaa

Nyt alkaa keittiössä olla kaapit ja koneet paikoillaan. Keittiö ja kodinkoneet tulivat siis Puustellilta ja ainakin mitoitus on ollut onnistunutta. Myös kaapistojen saranat ja kiskot tuntuvat hyvälaatuisilta, niitä asentajakin kehui paremmiksi kuin kilpailijoilla.

Pukkilan Harmony laattaa tuli keittiön ikkunaseinään ja saarekkeeseen tiililadonnalla ja mukavan näköinen siitäkin tuli, ei liian levoton, vaikka sitä vähän aluksi pelättiin. Lattia on samaa laminaattia kuin muuallakin.

Sitten vielä kuvia:



Roskis on sijoitettu tiskialtaan oikealle puolelle kaappiin, ei tule ruuhkaa tiskialtaan ollessa varattuna.



Saareke, jossa Lapetekin huippuimurilla varustettu liesituuletin:











torstai 9. toukokuuta 2013

Valopeili vessaan

Ihan ei ole vielä valmista, mutta alakerran wc alkaa jo olla hyvällä mallilla. Kaapit seinässä, peilin tausta paikallaan ja laatta lattiassa. Ja ne seinätkin maalattu ja ovi paikoillaan.

Tässä tämän vaiheen kuva:



Vielä lisätään tämä ja pytty:



Äitienpäivän näkymä oli jo tälläinen:





Niin ja valaisinkin vielä puuttuu katosta!



tiistai 7. toukokuuta 2013

Koruntekokutsuilla

Osallistuin toistamiseen korukutsuille. Teimme erilaisia kaula-, ranne- ja korvakoruja, sekä avainkaulanauhoja. Itse en osaa korujen lukkoja kiinnittää, mutta onneksi kurssin vetäjä tekee sen osallistujien puolesta. Osallistuminen maksaa 7e ja lisäksi korut 5-7e / kpl. Korun hinta määräytyy sen painon mukaan.

Tässä muutamia tekeleitä. Avainkaulanauha töihin:



Tyttärelle:



Juhlaan:



torstai 2. toukokuuta 2013

Sohvatyynyjä, Marimekon Kivet ja Luhta siksak-koristetyyny

Pientä ompelupuuhastelua. Löysin uuden Kodin1 avajaisista Luhdan siksak-koristetyynyn ja ompelin sille kaveriksi kaksi kaveria. Kangas on Marimekon Maija Isolan Kivet-kangasta, löysin sitä jämäpalan poistokorista 15 euron hintaan. Siitä riitti kahteen tyynyyn ja keittiöliinaan.





Vielä olisi kaksi vanhaa tyynyä odottelemassa uutta päällistä... kangasidea hakusessa :)