torstai 23. heinäkuuta 2015

Kantarellipiirakka ja kantarelliherkkukastike

Löysin kesällä ison saaliin kantarelleja kyläpaikasta. Tehtiin niistä sienipiirakka ja kastiketta. Nam!
 
Kantarelliherkkukastike syntyi sipulista, kantarelleista ja kermasta. Vähän suolaa päälle ja kunnon haudutus. Oli hyvää!
 
 
Sienipiirakan ohje:
 
POHJA
100g margariinia/voita
1dl ruisjauhoja
2dl vehnäjauhoja
0,5tl suolaa
0,5dl vettä

TÄYTE
250g jauhelihaa
2dl sieniä, itse käytin siis kantarellejä
1 sipuli
1prk Valio sinihomejuusto maustettu ruokakerma
2 kananmunaa
suolaa
pippuria
emmental juustoraastetta

Nypi pehmeä margariini ja jauhot murumaiseksi seokseksi ja lisää lopuksi vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina tasaisesti piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kuullota sipulit pannulla ja ruskista jauheliha. Lisää joukkoon esikäsitellyt sienet, joista olet haihdutanut pannulla ylimääräisen nesteen pois. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää hieman jäähtyneen jauhelihaseoksen joukkoon ruokakerma ja kananmunat. Voit myös halutessasi sekoittaa osan juustoraasteesta täytteen joukkoon. Levitä täyte piirakkapohjan päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia.