lauantai 21. maaliskuuta 2015

Ilta Hot Potin äärellä

Olemme päässeet maistamaan herkullista Hot Potia nyt Suomessakin.  Ohjeita etsimme blogeista ja yhden liemiainespussin saimme Kiinasta. Hankimme kaksi irrallista sähkölevyä ja niihin teimme kastikkeet porisemaan pöydässä. Teimme mukaillun miedon lihaliemen toiseen kattilaan ja toisessa oli tulisempi liemi.

Lihaksi haimme mahdollisimman ohueksi leikattua naudan ulkofilettä ja lampaan sisäfilettä lihakaupasta.

Lihan lisäksi dippailtiin lehtikaalia, maissia, sieniä ja lapsilla oli paprikaa, nakkeja ja lihapullia :) Lisäksi sopisi lohi, parsakaali, sokeriherneet, porkkana, kevätsipuli ja kiinankaali.

Kastikkeina meilä oli kiinalainen valkosipulikastike ja sesam-kastike. Lopussa niiden ohjeet vielä.

Ruokailun loppuvaiheessa liemissä keitettiin vielä riisinuudelit.




 
 
 
Kiinalainen valkosipulikastike on hyvä soijakastikepohjainen peruskastike. Helppo ja nopea tehdä ja sopii hienosti niin lihan, sienten ja tofun kanssa.Kastike säilyy hyvin, joten tämän voi tehdä myös etukäteen.

Tarvitset:
2rkl Vegetarian stir-fry saucea
1dl vettä
1/4 kanaliemikuutiota
2rkl tummaa soijakastiketta
1rkl light-soijakastiketta
2rkl riisiviinietikka
1tl chili-garlic -tahnaa
1tl seesamöljyä
8 valkosipulin kynttä murskattuna
2rkl sokeria
vajaa 1rkl maissitärkkelystä

Vaihtamalla kastikkeiden merkkejä tämän kastikkeen maku muuttuu paljon.
 
 
 
Sesamkastike on hyvin perinteinen kastike hotpot-ruoalle. Helppo ja nopea tehdä ja maistuu ihanan pehmeältä.

Tarvitset:
1½dl seesamtahnaa
2rkl sokeria
½dl riisiviinietikkaa
3 valkosipulin kynttä
1 1/4dl kanalientä
3rkl soijakastiketta

Laita seesam-tahna, sokeri ja etikka kulhoon ja sekoita tahna tasaisemmaksi ja pehmeäksi.

Lisää loput aineet ja vispaa tasaiseksi kastikkeeksi.
 
 

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ristipistoilla kansallispukuinen onnittelukortti

Sukulaisen juhliin tein onnittelukortin ristipistoilla. Kansallispukuhahmo löytyi jostain ikivanhasta käsityölehdestä.