tiistai 31. joulukuuta 2019

Hot Pot ja Uusi Vuosi 2020

Oli taas aika tehdä Hot Potia. Meillä oli kaksi lientä Sanghaista hankittuna. Muistutus: kaksi chiliä kuvana tarkoittaa aika tulista.



Meitä oli 8 aikuista ja 9 lasta/teiniä syömässä, joten irtohelloja oli käytössä kolme. 

Teimme mukaillun miedon liemen:

Ainekset:
8-10 kuivattua tai tuoretta isoa siitakesientä
3l vettä
3 kevätsipulia
2 chiliä
2cm pala inkivääriä
6 lihaliemikuutiota
2rkl soijakastiketta

Valmistus:

1. Huuhtele sienet ja laita ne veden kanssa kattilaan, kuumenna ja keitä10 minuuttia.
2. Ongi sienet pois ja laita jäähtymään, paloittele pöytään.
3. Lisää chilit ja sipulit kokonaisina, inkivääri reiluina paloina, lihaliemikuutiot ja soijakastike kattilaan ja anna kiehua tunti tai kaksi. 
4. Ongi lopuksi ainekset pois reikäkauhalla ja käyntä lientä kypsentämiseen pöydässä.

Lihaksi ostimme porsaan ja naudan ulkofilettä. Pakastimme sen ja vähän ennen ruokailua terävällä kokkiveitsellä vuolimme vuorotellen ohuita siivuja. Patahanskat olivat hyvänä apuna. 

Lihan lisäksi dippailtiin lehtikaalia, parsakaalia, sokeriherneitä, porkkanaa, kevätsipulia, kiinankaalia, bambua, herkkusieniä, tofua ja lapsilla oli paprikaa, nakkeja ja lihapullia.

Kastikkeina meillä oli pikku kupeissa kiinalainen valkosipulikastike ja sesam-kastike. 

Ruokailun loppuvaiheessa liemissä keitettiin vielä nuudelit (muista kypsentää munanuudeleita tarpeeksi). 



Kiinalainen valkosipulikastike on hyvä soijakastikepohjainen peruskastike. Helppo ja nopea tehdä ja sopii hienosti niin lihan, sienten ja tofun kanssa. Kastike säilyy hyvin, joten tämän voi tehdä myös etukäteen.

Tarvitset:
2rkl Vegetarian stir-fry saucea (tai Hoisin-kastiketta)
1dl vettä
1/4 kanaliemikuutiota
2rkl tummaa soijakastiketta
1rkl light-soijakastiketta
2rkl riisiviinietikka
1tl chili-garlic -tahnaa
1tl seesamöljyä
8 valkosipulin kynttä murskattuna
2rkl sokeria
vajaa 1rkl maissitärkkelystä

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään pienessä kattilassa ja kiehauta koko ajan hämmentäen. Jäähdytä ja laita tarjolle.

Seesam-kastike on hyvin perinteinen kastike hotpot-ruoalle. Helppo ja nopea tehdä ja maistuu pehmeältä.

Tarvitset:
1½ dl seesamtahnaa (tai tahinia)
2 rkl sokeria
½ dl riisiviinietikkaa
3 valkosipulin kynttä
1 1/4 dl kanalientä
3 rkl soijakastiketta

Laita seesam-tahna, sokeri ja etikka kulhoon ja sekoita tahna tasaisemmaksi ja pehmeäksi.
Lisää loput aineet ja vispaa tasaiseksi kastikkeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti